Eurooppalaisille kuluttajille on kaupattu kemikaaleilla värjättyä tonnikalaa ja pilaantunutta lihaa

Tonnikalaa värjättiin kemikaaleilla, jotta se näyttäisi tuoreelta. Kuvat: HANDOUT/Europol
Tonnikalaa värjättiin kemikaaleilla, jotta se näyttäisi tuoreelta. Kuvat: HANDOUT/Europol

Pilaantunutta lihaa, kemiallisesti terveemmän väriseksi muutettua tonnikalaa, väärennettyä vauvojen maitopulveria. Lista on pitkä ja edellä mainitut tuotteet ovat vain jäävuoren huippu, mitä tulee Euroopan markkinoilla liikkuviin väärennettyihin tuotteisiin.

Väärennetyn ruuan kuljettaminen ja myyminen on iso bisnes, jota yritetään maailmanlaajuisesti estää. Europolin ja Interpolin yhteishankkeella Opson VII pyritään estämään elintarvikeväärennöksien päätymistä kuluttajille.

Neljän kuukauden aikana joulukuusta 2017 maaliskuuhun 2018 on hankkeeseen osallistuneissa 67 maassa vedetty markkinoilta pois 3620 tonnia ja 9,7 miljoonaa litraa väärennettyjä tai pilaantuneita elintarvikkeita.

Kokonaisuudessaan kauppoihin, marketteihin, lentokentille, satamiin ja teollisuuden kiinteistöihin tehtiin 41 000 tarkastusta. Operaation yhteydessä kaikkiaan 749 ihmistä pidätettiin tai otettiin kiinni tutkinnan ajaksi.

- Opson osoittaa, minkälaisia tuloksia voidaan saavuttaa kuluttajien suojelemiseksi, kun viranomaistahot yhdistävät voimansa ja koordinoivat toimintaansa yhdessä, sanoi tiedotteen mukaan Jari Liukku, Haagissa työskentelevä Europolin vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakeskuksen johtaja.

Elintarvikeväärennösten saaminen pois kuluttajamarkkinoilta vaatii Liukun mukaan rajat ylittävää yhteistyötä ja siinä täytyy ottaa huomioon elintarvikeketjujen globalisaatio.

- Kaikki maat kohtaavat tämän uhkan ja lainvalvontaviranomaisten velvollisuus on varmistaa, että kuluttajat saavat lautasilleen aitoa ja turvallista ruokaa, Liukku jatkoi.

Opson VII aikana purettiin peräti 50 elintarvikeväärennösten tuottamisessa mukana ollutta rikollisverkostoa. Opson-operaatioita on suoritettu vuosittain 2011 lähtien ja siihen ottavat osaa kansalliset tullit, poliisi ja elintarvikeviranomaiset.

Suomi osallistui Opson-operaatioon nyt viidettä kertaa. Tulli tiedottaa Suomen osalta operaation tuloksista myöhemmin tällä viikolla.

Kemikaali-tonnikala jäi viranomaisten haaviin

Kemikaaleilla värjättyä tonnikalaa jäljitettiin Opson VII -operaatiossa EU:n ruokapetosverkoston avulla yhdessätoista Euroopan maassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun operaatio toteutettiin yhteistyössä niin, että jäljittämisen kohteena oli jokin tietty tuote. Vastaavanlaista toimintatapaa aiotaan käyttään Opson-operaatioissa jatkossakin.

Operaatiossa selvisi, että purkittamiseen tarkoitettua tonnikalaa myytiin tuoreena. Tonnikalaa oli myös värjätty kemikaaleilla näyttämään siltä kuin se olisi tuoretta. Operaatiossa otettiin kaikkiaan 380 näytettä ja 51 tonnia tonnikalaa takavarikoitiin.

Belgiassa puolestaan suljettiin yksi maan suurimmista lihanjalostamoista ja kaupat vetivät lihatuotteita pois myynnistä sen jälkeen, kun tietoon oli tullut, että liikkeelle myyntiin on lähtenyt pilaantunutta lihaa.

Pistokokeissa lihatuotteista löytyi niin sanottua lihajätettä, sellaisia ruhon osia, jotka on tarkoitettu eläinten ruuaksi eikä ihmisten elintarvikkeisiin.

Espanjassa pidätettiin Opson-tutkinnan tuloksena neljä ihmistä ja suljettiin tehdas, joka purkitti vauvoille tarkoitettua maitovalmistetta. Valmiste oli tarkoitettu pääosin Kiinan markkinoille. Väärennettyä tuotetta takavarikoitiin kahdeksan tonnia.

Espanjalaistehdas oli ostanut maitojauhetta Puolasta eurolla per kilo. Barcelonassa pakattu maitojauhe ei ollut sinänsä vaarallista, mutta siitä puuttui ravinteita, joita vauvat tarvitsevat. Myöskään pakkausolosuhteet eivät Europolin tiedotteen mukaan vastanneet hyviä terveys- ja turvallisuusstandardeja.

Satu Hotakainen/EU-uutiset.fi

Kommentit

Luethan käyttäjän ehdot ennen kun kommentoit. Kiitos, EU-uutisten toimitus.
Tietoa Satu Hotakainen 1365 Articles
EU-uutiset.fi -verkkolehden toimittaja ja uutispäällikkö.