Espanjan katukauppa-arvon mukaan yli 103 miljoonan euron edestä kokaiinia takavarikoitiin

Maataloustuotannon arvo laski EU:ssa lähes kolme prosenttia. Kuva: HANDOUT/Spanish Guardia Civil
Maataloustuotannon arvo laski EU:ssa lähes kolme prosenttia. Kuva: HANDOUT/Spanish Guardia Civil

Kansainvälisessä operaatiossa pidätettiin 40 epäiltyä Espanjassa, Marokossa ja Saksassa. Lisäksi yli 13 miljoonaa euroa käteistä, lähes neljä tonnia kokaiinia, 18 luksusautoa ja kolme venettä takavarikoitiin. Kokaiinin arvo Espanjan katukaupassa olisi yli 103 miljoonaa euroa. Osa takavarikoidusta kokaiinista oli aiottu kuljettaa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Espanjan viranomaisten Europolin ja Eurojustin avulla toteuttamassa operaatiossa onnistuttiin hajoittamaan kokaiinin salakuljetukseen ja rahanpesuun keskittynyt kansainvälinen rikollisrinki. Tutkimuksen eri vaiheissa mukana oli yhteistyötä myös Yhdysvaltojen huumeviraston, Saksan tulliviranomaisten, Saksan poliisin sekä Italian ja Marokon viranomaisten kanssa.

Rikosvyyhden tutkinta alkoi vuonna 2016 kun Espanjan viranomaiset pääsivät Espanjan Denian satamasta purjeveneillä salakuljetettujen huumeiden jäljille. Yhteen Cádizin satamasta paikannettuun purjeveneeseen oli piilotettu 400 kiloa kokaiinia. Kokaiini oli piilotettu lattian alle vesitiiviiseen tilaan veneen runkoon.

Kuva: HANDOUT/Spanish Guardia Civil

Jatkotutkimuksissa selvisi, että suuren luokan huumesalakuljetus- ja rahanpesurinkiä johti Espanjan kansalainen Venezuelasta käsin. Espanjalainen on tällä hetkellä etsintäkuulutettuna ja hänestä on pidätysmääräys. Ryhmä oli onnistunut muodostamaan kaksi suurta rikosverkostoa Espanjaan. Toisen verkoston tukikohta oli Melillassa ja sen tehtävänä oli kerätä Espanjassa tehdyn kokaiinikaupan tuotot ja toimittaa ne Venezuelaan.

Venezuelasta Espanjaan lähetetty huumekauppias asettui Madridin lähelle ja esitti liikemiestä, joka ostaa Espanjasta puisia huonekaluja ja lähettää niitä laillisesti Espanjasta Venezuelaan laivakonteissa. Huumerahat oli piilotettu huonekalujen sisälle pääosin 200 ja 500 euron seteleinä. Yksi rahalähetyksistä löydettiin Espanjan Valencian satamasta ja yli 8 miljoonaa euroa takavarikoitiin.

Osa rahoista kuljetettiin myös “muulien” mukana, eli Melilla-solu palkkasi pääosin huonossa asemassa olevia ihmisiä piilottamaan rahaa matkatavaroihinsa ja kuljettamaan sitä Venezuelaan. Viranomaiset löysivät neljä miljoonaa euroa muulien hallusta espanjalaisilta lentokentiltä.

Satu Hotakainen/EU-uutiset.fi

Kommentit

Luethan käyttäjän ehdot ennen kun kommentoit. Kiitos, EU-uutisten toimitus.
About Satu Hotakainen 1063 Articles

EU-uutiset.fi -verkkolehden toimittaja ja uutispäällikkö.