Iissä tehdään Euroopan parasta ilmastotyötä

Kuva: European Union

Iiläinen projekti on voittanut Euroopan komission RegioStars 2017 –kilpailun ilmastonmuutos-kategorian.

Voittaja julkistettiin tiistai-iltana 10.10.2017 Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikon tilaisuudessa Brysselissä. Palkitun Innovatiiviset vähähiiliset palvelut -projektin toteuttavat yhteistyössä Iin Micropolis Oy ja PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry. Pohjois-Pohjanmaan liitto on myöntänyt projektille tukea Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

InnoHiili – Innovatiiviset vähähiiliset palvelut -projektin ja rahoittajan edustajat pääsivät Brysselissä järjestettyyn palkintogaalaan vastaanottamaan tunnustuksen ja nauttimaan median huomiosta.

– Eurooppalaiset kilpakumppanimme kutsuivat kisaa “hankemaailman Oscareiksi”. Haluamme käyttää voiton ansiosta saamamme näkyvyyden ilmastotyön edistämiseen ja suomalaisen osaamisen esille tuomiseen, sanoi Micropoliksen toimitusjohtaja Leena Vuotovesi tiedotteessa.

EU:n RegioStars-kilpailussa nostetaan esiin innovatiivisia aluekehittämisen hankkeita, joista voitaisiin saada inspiraatiota myös muualla EU:ssa. Iin hanke valittiin voittajaksi kilpailun EU:n energiaunioni-hankkeen tavoitteita edistävänä ja ilmastonmuutosta hillitsevänä toimintana. Hankkeessa poikkeuksellista on luovien alojen ja elinkeinoelämän yhteistyö.

– Ratkomme Iissä globaalia ongelmaa tavalla, joka voidaan monistaa mihin tahansa pieneen kuntaan. Edustamme kokomme puolesta valtaosaa Euroopan kunnista. Pärjäsimme kilpailussa luultavasti osittain myös siksi, pohtii PROTO- Pohjois-Suomen muotoilijat ry:n toiminnanjohtaja Johannes Helama.

Iin kunnan ilmastotavoite on jopa 30 vuotta EU:n tavoitetta ripeämpi

Projektipäällikkö Kristiina Nurmenniemen mukaan kehittämistyössä on hyödynnetty luovien alojen osaamista ja palvelumuotoilun menetelmiä ihmisten kokemusten, arjen ja käyttäjätiedon keräämisessä. Kuntalaiset ovat kehittäneet mm. sähköisiä asiointipalveluita, joukkoliikennettä, kuntakeskuksen kaavoitusta sekä yritysten Paikallista -ympäristölupauksen käyttöönottoa erilaisten kokeilujen, kilpailujen ja työpajojen avulla.

– Olemme onnistuneet edistämään toimintakulttuurin muutosta. Iiläiset ovat innostuneet uusista toimintamalleista ja pilotteja tullaan jatkamaan edelleen, kuvailee Helama.

InnoHiili-hankkeessa aloitetaan esimerkiksi työliikenteeseen uusi kokeilu, jossa ihmisiä haetaan lähes kotiovelta ja viedään lähes työpaikan ovelle. Aikataulu rakennetaan ihmisten liikkumisen mukaan eikä niin, että ihmiset mukautuvat julkisen liikenteen aikatauluihin.

 

– Taka-alalla on muutosmalli, joka koostuu kolmesta osatekijästä: visiosta, ihmisistä ja vertailukohteista. Kun kaikki palaset saadaan kohdalleen, alkaa asia edetä, Nurmenniemi kertoo.

RegioStars –kilpailun järjestää Euroopan komissio. Vuonna 2017 riippumaton tuomaristo valitsi 103 hankkeen joukosta 24 finalistihanketta painottaen neljää kriteeriä: innovointi, vaikutus, kestävyys ja kumppanuus.

Hankkeen päätoteuttajana on Iin Micropolis Oy ja osatoteuttajana PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry. Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan liitto Euroopan aluekehitysrahastosta, Iin kunta, Iin Micropolis Oy ja PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry. Kokonaisbudjetti on 297 526 €, toteutusaika 1.12.2015 – 30.11.2017.

EU-uutiset.fi

Kommentit

Luethan käyttäjän ehdot ennen kun kommentoit. Kiitos, EU-uutisten toimitus.
About Satu Hotakainen 1064 Articles

EU-uutiset.fi -verkkolehden toimittaja ja uutispäällikkö.