Suomalaiset uskovat oman maansa talouteen – EU-alueella euron kannatus on kasvanut

Kuva: EU/Cristof Echard

Euron kannatus on suurempaa kuin kertaakaan vuoden 2004 jälkeen, selviää tuoreesta Eurobarometri-kyselystä.

Kasvava enemmistö EU:n kansalaisista suhtautuu optimistisesti Euroopan unionin tulevaisuuteen ja lähes puolet eurooppalaisista on optimistisia myös oman maansa talouden tilan suhteen.

Myönteiset arviot oman maan taloustilanteesta ovat lisääntyneet varsinkin Suomessa, missä 59 prosenttia vastaajista ajatteli taloustilanteen olevan hyvä. Kasvua syksyn 2016 Eurobarometriin oli jopa 19 prosenttiyksikköä.

Portugalissa oman maan talouden uskoi olevan hyvällä mallilla 33 prosenttia, mikä on on 18 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä vuonna, Belgian 60 prosenttiin myönteisiä arvioita oli saatu 11 prosenttiyksikköä enemmän ja Unkarissa usko talouteen oli kasvanut myös 11 prosenttiyksikköä 41 prosenttiin. Jäsenvaltioiden välillä on edelleen suuria eroja, mutta myönteiset arviot taloustilanteesta ovat kuitenkin lisääntyneet vuoden aikana 22 jäsenvaltiossa.

Lähes puolet eurooppalaisista on sitä mieltä, että heidän kotimaansa talouden tila on ”hyvä” (46 %, +5 prosenttiyksikköä syksystä 2016). Tämä osuus on kasvanut huomattavasti viime vuosina, 20 prosenttiyksikköä keväästä 2013 ja 26 prosenttiyksikköä keväästä 2009.

Euroalueella lähes kolme neljäsosaa eli 73 prosenttia vastaajista kannattaa euroa , mikä on paras tulos syksyn 2004 jälkeen. Kuudessa maassa,Slovakia, Saksa, Viro, Irlanti, Slovenia ja Luxemburg, vähintään 80 prosenttia vastaajista kannattaa euroa.

Kevään 2017 Eurobarometri-kysely perustuu henkilökohtaisiin haastatteluihin, jotka tehtiin 20.–30.5.2017. Haastatteluihin osallistui yhteensä 33 180 henkilöä EU:n jäsenvaltioissa ja ehdokasmaissa.

EU-uutiset.fi
Kommentit
Tietoa Satu Hotakainen 1373 Articles
EU-uutiset.fi -verkkolehden toimittaja ja uutispäällikkö.